Laulukudelmia on oululaisen Hiski Pajuniemen luotsaama lastenmusiikkiyhtye

Varhaiskasvattajanakin vuosia toiminut Hiski Pajuniemi on tehnyt lastenmusiikkia jo vuodesta 2012. Vuonna 2017 perustettu Pentti Punkin Syntymäpäivät oli hänen ensimmäinen lastenmusiikkiyhtyeensä. 2021 Pajuniemi lähti työstämään soolomateriaaliaan, josta sittemmin syntyi Laulukudelmia.

Laulunsa Pajuniemi säveltää ja sanoittaa itse. Soolosovituksista löytyy elektronista ja akustista soittimistoa, ihmislaulua ja muita kurnutuksia. Näistä äänilangoista Pajuniemi kutoo loop-tekniikkaa hyödyntäen laulukudelmia, jotka kietovat pienen kuulijan maailmaansa.

Vaikka kyseessä on taiteellisesti Pajuniemen sooloprojekti, kulkee musiikki konserteissa myös Laulukudelmia-duon kyydissä. Tässä duossa Pajuniemen rinnalla laulaa ja soittaa musiikinopettaja ja viulisti-pianisti Elina Korhonen.

Ensimmäinen singlejulkaisu Sukeltajat löysi tiensä maailmalle musiikkivideon kera 11.11.2022. Loop-tekniikalla aikaan saatua kerroksellisuutta hyvin demonstroiva laulu kelluu suomalaisessa mystisessä järvimaisemassa sorsien ja muiden vesilintujen seurana.

Toinen Laulukudelmia-single Robotti Pipopää julkaistiin suoratoistopalveluissa 7.7.2023. Salon lastenlaulukilpailun finaalissakin kuultu futuristinen lastenlaulu tuo asianmukaisen pukeutumisen ilosanomaa joka eteiseen ja tuulikaappiin.

Kokopitkä Laulukudelmia-albumi on työstössä paraikaa.

Ajankohtaista

Tunteellinen siili kiertueelle Keski-Suomeen

Valtionpalkitun Soiva Siili -lastenmusiikkiyhtyeen kaksikko Kyösti Salmijärvi ja Markus Lampela sekä Pentti Punkin Syntymäpäivistä ja Laulukudelmista tuttu Hiski Pajuniemi matkaavat Jyväskylän seudulle konsertoimaan ”Tunteellinen siili”

Lue lisää »

Lue Desibeli.netin arvio Robotti Pipopäästä

Desibeli.net -sivuston Mika Roth arvioi uuden Laulukudelmia-singlen Robotti Pipopää. Arvio kokonaisuudessaan alla. Linkki arvioon Laulukudelmia: Robotti PipopääHunajalevyt Oletteko valmiita tulevaisuuteen? Oululaisen Hiski Pajuniemen luotsaama lastenmusiikkiyhtye Laulukudelmia näet kertoo meille

Lue lisää »